HALLITUKSEN ESITYS TOIMINTASUUNNITELMAKSI KAUDELLE 2017-2018

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017-2018

 Sähkökaiteiden asennus jouduttiin jättämään kuluneella kaudella, koska ne vaativat
erillisen luvan kaupungilta ja lupaan tarvittavat puuttuvat piirrokset. Sähkökaiteiden
asennusta tai asennuksen jättämistä joudutaan harkitsemaan uudelleen tulevalla kaudella
useasta eri syystä.
 Yhdistys joutui uusimaan avainlisenssiohjelman kuluneella kaudella. Työn
helpottamiseksi hoidetaan avaimien aktivointi ja kuolletus jatkossa A-lukituksen kautta.
 Hallitus keskittää tulevalla kaudella voimansa ensisijaisesti yhdistyksen toimintatapojen
selkiyttämiseen.
 Yhdistys osallistuu Talviuinnin SM-kisoihin Ähtärissä 9.-11.2.2018 mahdollisuuksien
mukaan.
 Muita tapahtumia harkitaan myöhemmin tarpeen mukaan.